Alan tulla vähitellen taas vakuuttuneeksi ompelusteni maagisesta voimasta - tässä pätevät samat lainalaisuudet kuin sateeseen valmistautumisen kanssa. Jos otan satikan kaupungille mukaan, saan kantaa sitä ihan varmasti koko reissun ajan turhaan, jos unohdan sen kotiin, kastun takuuvarmasti.
Kun olen ommellut etukäteen hellemekkoja ja toppeja, kesä jää näköjään tulematta kokonaan. Päätin siis vastakeinoksi ommella mahdollismman lämpimiä mekkoja joko kääntämään sääkarttojen virtaukset eteläisiksi tai ihan vain siksi, että näillä sitten lämmitellään juhannukseen saakka.
Tämä mekko syntyi Pinterest-mielikuvan pohjalta. Selatessani sitä silmiini sattui mustaharmaa tunika, jonka leikkaus oli ihan vastaava kuin tässä toteutuksessani. Käytin pohjana Mekkotehtaan Aino-mekon mallia ja muokkasin sitä aika tunnistamattomaksi. Tein etukappaleeseen sivukiilat Jyväskylän kangaskaupasta tilaamastani mustaharmaasta Goottiruusu-trikoosta ja yhdistin sen mustaan perustrikooseen. Etukappaleen puolessa välissä on leikkaus - alaosan rypytin aika reilusti, ja ompelin saumakohtaan valkean pitsikaitaleen hieman kirkastamaan muuten aika tummanpuhuvaa siluettia. Kaula-aukon reuna on mustavalkoista resoria.
Aino-mekossa on reilun kokoiset sivusaumaan upotetut taskut, mikä on aina plussaa mekossa ja puserossa. Kevensin hihat 3/4-osapituisiksi, ja lisäsin helmaan sinapinkeltaisen kaksinkerroin taitetun trikookaitaleen. Kaulassani on Suuren Käsityölehden mallilla toteutettu puuvillasolmukoru, siitä kerron hieman toisaalla.
Kokonaisuus on hieman raskas, sillä trikookangas on aika vahvaa, hyvin tummanpuhuvaa ja rypytyksiä on sekä hihojen olkavarressa että etuhelmassa.
Tämä seuraava mekko on yritykseni manata räntäsateita hus pois - kun teen tukevan kesämekon joustofroteesta, lämminhän siinä tulee kuumina kesäpäivinä :)! Toivottavasti tämä ei jää ainoaksi tämän kesän kukkamekoksi!
Olin etukäteen päättänyt, että teen koulun päättäjäisiin itselleni heleän kesämekon, mutta jää nähtäväksi, puhaltaako lauantaina pelkästään pohjoisesta vai saadaanko peräti lunta: tänään sitäkin nähtiin. Kun yhdistän Ruusuaita-mekkooni pitkähihaisen alupuseron, mustat leggingsit ja toppatakin, aion kyllä palelematta juhlia lukuvuoden loppua!
Alkuperäinen juhlamekkoni tuli valmiiksi jo joitakin viikkoja sitten. Löysin Eurokankaasta tämän aurinkoisen ohuen puuvillakankaan, joka näyttäytyi minulle heti tämän näköisenä. Tilly Wallnesin Pistoksissa-ompelukirjassa on kaava Lilou-leningille, ja kirjassa on niin seikkaperäiset ohjeet alusta loppuun saakka, että uskaltauduin kokeilemaan myös vuorausta.
Tämä kangas on niin ohutta, että runsas rypytys asettuu vyötärölle silti kauniisti. Alaosassa ei ole helmavuoria, joten joudun käyttämään alushametta, kangas on hyvin valoaläpäisevä.
Vuori oli helppo asentaa, vaikka käyttämäni liukas puuvillavoilee pyrkikin koko ajan karkaamaan neulan alta. Takaosassa on piilovetoketju niskassa. Vuorin kiinnitin vetoketjuun lopuksi käsin ompelemalla, muuten koko mekko oli yllättävän nopea ja kätevä tehdä.
Lilou-leningin koeversion tein tästä mustavalkoisesta, graafisesta kankaasta. Keltaiseen mekkoon tein kokoa pienemmät kaavat, sillä normaalisti käyttämäni koko oli tässä mekkomallissa huomattavan reilu, ja lopputulos jäi aivan liian väljäksi istuakseen täydellisesti.
Yläosa jää reilusti rypylle, vaikka vyötärölle laittaisi vyön. Kangas on joustavaa farkkuleggingseihin sopivaa laatua, joten myös rypytys vyötäröllä on aika raskas. Yläosan vuorin tein samasta kankaasta, joten kokonaisuus on hihattomuudesta huolimatta runsas ja varmaan kesämekoksi turhan kuuma.
Mutta sehän se kokeilun idea onkin, jos joku juttu ei toimi, seuraavaan versioon osaa ottaa monenlaisia asioita huomioon! Toivon aina tietysti, että vaatteille löytyisi käyttäjä, vaikka itselleni istuvuus ei ihan sopiva olisikaan.
Walnessin ompelukirjan avulla olen opetellut piilovetoketjun ompelun, ja se onkin äärettömän yksinkertainen ommella. Ihan sataprosenttisen piiloon se ei tosin tässä takakappaleessa mennyt.
Tämä seuraava taisi olla kesänloitontamisvaatteistani se kohtalokkain: sekä kankaan väri että laatu kuin myös toppimalli ovat kaikki täydellisen hellepäivän kavereita. Toppimalli on uusimmasta Suuresta Käsityölehdestä (toukokuun numero?), ja malli on todella näppärä eteen solmittavalla rusetilla.
Etuosa leikataan taitteelta yhtenä osana, ja siinä on runsaasti väljyyttä. Kaitaleet ommellaan eusivuihin hieman vinoon, niin ne asettuvat solmittaessa suoraan.
Takaosa koostuu neljästä kaitaleesta, jotka kaikki ovat kaarevia. Takosan istuvuus on todella napakka ja vartalonmyötäinen. Halutessaan kaitaleet voi solmia myös taakse, jolloin toppi on ilmeeltään ihan erilainen.
Tuntui, että tästä helletopista pitää puhua vain kuiskaamalla, jotta en uhmaisi kohtaloa tämän enempää :).
Lopuksi esittelen pari versiota aika kivasta kaulakoru/huivimallista, joien ohje on myös(?) toukokuun Suuressa Käsityölehdessä. Näiden värkkäämiseen menikin mukavasti aikaa, enkä ole ihan varma, tuliko näistä niin kivoja kuin lehden kuvassa se alkuperäinen oli :).
Harjoittelin korun tekoa ensin tällä sinipunavalkoisella variaatiolla. Tässä versiossa opin sen, että puuvillakangas ei saa olla liian ohutta ja joustavaa, muuten se jää rypylle, vaikka sitä kuinka yrittäisi suoristaa. Tässä tein täytekankaankin kohdalla sellaisen virheen, että käytin sisään ujutettavien trikoorullien kankaana myös joustotrikoota, joten lopputulos on ryppyinen kaikin tavoin.
Korussa on siis kolme trikoolla täytettyä puuvillarullaa, jotka solmitaan edestä löysään solmuun. Taakse ommellaan korujen päihin kaitaleet, joiden alapuolelle tulee nappikiinnitys (ylempi kuva). Ohjeessa oli yksi nappi, mutta lisäsin itse toisen - kahdella napilla kiinnitys istuu siistimmin. Napit siis jäävät korun taakse niskapuolelle.
Tämä mustavalkoinen koru on artikkelini ihan ylimmässä kuvassa Goottiruusu-mekon asusteena. Onpahan hieman erilainen kaulakoru, ja sen värkkäämisessä riittää iloa useammaksi tunniksi :)!
