maanantai 23. huhtikuuta 2018

Lasiriipuksia ja värien kevät


Olin pitkään toisaalla - kirjoittamisprojektin parissa - ja oli suorastaan vieras olo, kun palasin taas konkreettisten materiaalien pariin. Kevään valo kutsuu värejä kuin itsestään. 




Tilasin jo kauan sitten erilaisia lasiriipuksia Helmikuusta (Helmiq :), ja kaivelin niitä kuplamuovistaan. Lasipinnan alla on niin elinvoimaisia liekehtiviä värejä, että niitä työstäessään melkein unohtaa riipusten olevan lasia.




Lasiriipukset itsessään ovat statement-elementtejä, joten ne eivät vaadi seurakseen välttämättä mitään muuta. Kokeilin monenlaisia ketjuratkaisuja, ja mikä ettei - jos riipuksen seuraksi haluaa pelkistettyä, se on vähäeleisen hieno ratkaisu, mutta jos haluaa näyttävyyttä, raskas panssariketju tai korupiikein punottu helmiketju ovat myös kivoja.





Punoin myös mokkanahkanauhasta perinteistä lettiä, ja kiinnitin lasiriipuksen avaimenperärenkaaseen. Näin riipuksen voi kätevästi vaihtaa eriväriseen asun mukaan.




Hyvin monessa riipuksessa on upeat, välimerelliset värisävyt. 




Punoin korupiikeistä ja metallilangasta eripituisia osia erikokoisista lasihelmistä, joita yhdistelin välirenkailla. Vangitsevuutta lisäävät myös intialaisen lasihelmisekoituksen näyttävimmät yksittäiskappaleet.




Tilasin erilaisia korukiviä ja  puolijalokiviä; niiden erilaisiin värisävyihin liittyy hyvin vahvoja positiivisia ominaisuuksia - kukapa ei tarvitsisi hoitoa stressiin ja elämänkolhuihin aina silloin tällöin.



Kevään valo saa aikaan myös muutakin kevytmielistä; R-Collectionin pop-upista löysin tämän vahvan elastaanitrikoon, josta tuli ensimmäinen hellemekkoni tälle keväälle. Kun muistelen viime kevättä, tässä kohden pitäisi olla jo viisastunut; liian aikainen hellevaatteiden valmistus takaa taas sen, että kesä tulee vain käväistäkseen juhannuksen jälkeen. 





Kun kesämekko-ompelukausi tuli virallisesti avatuksi, siinäpä sitä taas mentiin. Tein Kodin Kuvalehden maksimekon kaavalla puolen tusinaa a-linjaista, vuoritettua mekkoa.





Näistä kolmessa ensimmäisessä on Finlaysonin puuvilloja; erityisesti pidän sinivalkoisesta aalto-kuviosta. Pienet metsäneläimet seikkailevat suloisesti myös keveässä, valkopohjaisessa puuvillassa. 




Tämä Finaysonin Marjametsä-kuosi on herkullinen. Kaikki mekot ovat maksipituisia eli lähes nilkkoihin yltäviä. Vuorena on valkoista joustavaa silkkivuorikangasta tai tummempaa satiinia. Sivusaumoihin on upotettu syvät, kätevät taskupussit. 




Ihan ensimmäisen työstöharjoittelun tein seuraavasta kaapista löytyneestä verhopuuvillasta; huomasin, että laskeutuakseen ihanteellisella tavalla puuvillan olisi hyvä olla aika ohutta. Mutta nilkkapituisesta isokuosisesta kankaasta tuli kyllä aika näyttävä!









Kesä ei kyllä käynnisty ilman Marimekkoa - ja tätä kukkakangasta oli vielä kaapissa aika iso pala aikoinaan tekemästäni outlet-löydöstä. Tämän kesäisempi ei mekko voi ollakaan; mutta saa nähdä, milloin talvivalkeat käsivarret pystyy pitämään noin alttiina Suomen säälle :)!



Erityisen hyvä kaavalöytö kävi, kun tilasin jyväskylänkangaskauppa.fi:stä kaavoja ja kankaita. Seuraava malli on erittäin hyvin istuva peruspaidan malli, Pattydoo, jota voi varioida lukuisin tavoin. Alla oleva sinisävyinen on vahvaa elastaanitrikoota Käpyseltä; ihan huikeat sävyt!



Tässä seuraavassakin mallissa on sama kaava; sinioranssin trikoon löysin Oulun Löytö-Palasta. Kavensin hieman sekä hihojen että helman resoritaitoksia tähän versioon.




Ja tämä löytö Eurokankaasta vasta herkku olikin; luomutrikoota, mutta niin kallista, että en raskinut ostaa sen vertaa, että olisi riittänyt vielä sivutaskuihin. Tähän lisäsin savupiippukauluksen. Resorina on tummanlila R-Collectionin ohut ribbitrikoo.




Tämä seuraava on saman mallin seilorihenkinen trikooversio. Hihan- ja taskunsuiden resorina on Eurokankaasta ostamani valmisresori.




Suurimpaan osaan puseroista teen sivusaumaan upotetut näkymättömät kaksinkertaiset taskupussit, mutta vaihtelun vuoksi lisään joskus yksinkertaisen taskupussin ja taskunsuun resorihuolittelun.





Tässä vielä yksi versio Pattydoo-kaavasta. Kankaana on ohutta joustocollegea.



Yksivärisestä Collegesta tein myös seuraavan palakokeiluni. Malli on McCall´sin yksinkertainen tunikamalli, jonka jujuna on vino leikkaus rintamuksessa. Tein sekä ala- että yläosaan kolmen värin kombinaation, joka vaati hieman istuttamista. Muuten malli on todella yksinkertainen valmistaa.




Takaosan voi halutessaan tehdä yksinkertaisesti taitteelta. Tässä mallissa on t-paitahihan pituus.




Raitojenkin istutus sujui yllättävän hyvin, ja lopputulos miellyttää selkeydessään silmää.




Majapuun trikookankaista löysin tämän raidallisen ja erittäin kesäisen kuosin. Kaavassa yläosan vinoleikattu kappale otetaan kankaasta poikittaissuunnassa; leikkauksen vuoksi raidat voi asetella kivasti vastakkain.





Kesää kohti olin kyllä menossa jo helmikuulla, jolloin tein Majapuun retrokukkakuosista ja mustasta joustosametista tämän pinkkiunelman.





Majapuun Art Gallerystä on tämä seuraava luomutrikoo, joka on erittäin laadukas ja pehmeä. Olen joskus piirtänyt itse lempitunikani kaavan, johon voin soveltaa kaikenmittaisia hihoja ja erilaisia kauluksia.




Pidän erityisen paljon tämän mallin rypytetystä etumuksen yksityikohdasta ja siitä, miten vyötärön seutu laskeutuu kaikenlaisissa kankaissa pehmeän kaartuvasti. Tässä tein savupiippukauluksesta hieman erilaisen version. Mittasin kauluksen palat sillä tavoin, että toinen sivu lähtee olkasaumasta, kiertää kaulan ja palaa etupuolelle toisen palan alle. Kaulus leikataan palana, päädyt ovat leikatessa ohenevan nuolen muotoiset, kärjistään terävät, ja kauluspala taitetaan pitkittäissuunnassa. Kaikki reunat jäävät näin saumaan piiloon.







Majapuun outletista tilasin pakanpään harmaasta Ruusuaidasta; malli on Ottobren New bohemia. Etukappaleessa on runsaat taittolaskokset ja leveät sivutaskut. Äkkiseltään tässä olikin sitten reilusti tilaa :).







Tässä vielä pari kokeilua; tein loimusametista lämpimän version Mekkotehtaan Hilda-mallista - olen muuntanut sen myös tunikamittaiseksi alkuperäisestä mekkomitasta.  Välimerensininen trikoo on myös Majapuun loppupakalta, tämä kuosi sopii hyvin urheiluhuppariin.





Kyllä näköjään kirjoittamisprojektin ohessa tuli kuitenkin tehtyä käsitöitäkin, ihan huomaamatta :)!