Kirkkaat värit, yksinkertainen malli

Olen tehnyt monenlaisia ompelukokeiluja ja leikannut monenlaisia muotoja ihan kartuttaakseni taitojani. Mutta ne vaatteet, jotka valikoituvat toistuvasti päälle arkikäytössä, ovat olleet yksinkertaisesti myös helppoja tehdä. 

Tämä ihana loppukesän ja alkusyksyn ruskanvärinen kangas on Jyväskylän kangaskaupasta tilaamani Mustard Waves -trikoota, ja malli on Suuren Käsityölehden 4/2017 kevään ohjeista. Tämän yksinkertaisempi mekkomalli ei voisi olla.

Kanttasin hihansuut ja kaula-aukon reunan hieman leveämmällä trikooresorilla ja kiinnitin kaksoisneulalla.

Aaltoilevan raitakuvion kohdentaminen sivusaumoissa ei oikein luonnistunut: palan pitäisi olla todella iso, jotta kuvion voisi istuttaa saumattomasti, mutta eihän tuo nyt haittaa :).

Olisi toivonut vain, että lämmintä kesää olisi riittänyt - olisi päässyt mekkoilemaan ihan kunnolla.

Nämä seuraavat kolme työtä on toteutettu samalla Modan 10/2014 kaavalla. Tämä ensimmäinen on kaavan alkuperäisen mallin mukainen muotoon leikattu mekko, joka on hyvin tyköistuva pitkittäissuuntaisesti reilusti kaareviksi leikattujen kaitaleiden ansiosta. 

Etu- ja takakeskikaitaleet leikataan taitteelta. Mietin pitkään, laitanko keskelle tummansinisen, yksivärisen interloc-trikoon vai Riikinkukko-trikoon (muistaakseni se on Jyväskylän kangaskaupasta). 

Jotenkin tästä tuli rauhallisempi, kun värikäs kiila jää hieman sivuun. Malli on siis alkuperäinen täyspitkähelmainen, josta jouduin pituutta kuitenkin nipistämään kymmen senttiä pois. 

Malli on talvimekko pitkillä hihoilla. Kauluksen tein tummansinisestä trikooresorista.

Olen alkanut aika rohkeasti pukea mekkoja myös housujen kanssa, ja mielestäni Suomessa mekkokautta pidentää se, kun talvella mekkoja voi pitää paksujen farkkulegginsien kanssa. Sehän on vain totuttelukysymys, ja onneksi kukaan ei enää ainakaan suoraan tule kysymyään, miksi puen mekon housujen kanssa, kun sellaista näkee ihan kadullakin :)!

Tässä seuraavassa joustovelourversiossa lyhensin helmaa ja lisäsin pitkiin etusivupaloihin taskupalat käsiä varten. Tein ihan häikäilemättömästi kombinaation lempiväreistäni velourikankaissa: mielestäni pinkki ja purppura sopivat mustan joustosametin kanssa erittäin hyvin yhteen, vaikka värimaailma onkin hieman My Little Pony -sävytteinen :)!

Päätin kuitenkin, että keskikappaleet ja hihat ovat rauhallista mustaa, ja sivut ovat sitten värikkäämmät. Tässä riitti hieman aivopähkinää purtavaksi, sillä jotta molemmat sivut tulisivat samanvärisiksi, sivupalat piti leikata kaavoilta yksitellen ja peilikuvina. Onneksi se meni kerralla oikein.

Yksi sivu on siis edestä ja takaa pinkki mustan taskun kera...

Ja toinen sivu luumunvioletti mustalla taskulla. Kaula-aukko on jälleen huoliteltu mustalla trikooresorilla. 

Materiaali on ihanan oloasumainen, mutta malli ei ole niin sporttinen, etteikö tunikaa voisi pitää myös töissä. 

Ja tämä kolmas on vielä kerran yhden kerran muunneltu versio alkuperäisestä mekkomallista. Mustard waves -trikoota jäi hieman yli, ja lisäsin sen kaveriksi sinapinkeltaiset sivukaitaleiden alaosat.

Lisäsin hihansuihin myös raidan keltaisesta trikoosta: tummansininen interlock-trikoo pääsi loppumaan tuossa kohden. 

Mutta käytänkin mielelläni säästeliäästi kaiken mahdollisen kankaan. Eihän tämä nyt mitenkään mahdottoman riemunkirjavaksi kuitenkaan mennyt. Ja jos menikin, haittaako sekään :)?

Nyt on taas vähäksi aikaa aamun vaatekriisit selätetty, vaikka ilmat viilenevätkin!

Tilkut ja elämän järjestys

Tänä kesänä tilkkutyöt, kankaiden leikkaaminen, laskeminen, millintarkka sijoittaminen ja kokoaminen on ollut symbolisella tavalla myös päänsisäisten asioiden järjestämistä. Kun asiat näyttävät toisinaan vaikeasti hallittavilta ja kun niihin ei voi aina itse vaikuttaa, pystyn tilkkutyössäni kuitenkin kontrolloimaan muotoja ja värejä. 

Sauma saumalta palat loksahtelevat kohdalleen ja silittäessä kangas oikenee. Kaikki irralliset asiat alkavat liittyä toisiinsa, ja kokonaisuus tuo harmonian,  eheyden ja lohdun tunteen.

Kun jäin vaikean kevään jälkeen kesälomalle, kaivoin kaikki puuvillakankaani, pesin ne ja aloin leikellä. Halusin sellaisen projektin, joka kestää pitkään, jonka voin jättää illalla keskeneräisenä työpöydälle ja johon voin aamulla heti palata. Aloitin yksinkertaisesta tilkkumallista, koska se oli minulle uutta tekniikaltaan, ja tein aluksi pienempiä peitteitä. Viimeisin tilkkutyöni oli parivuoteen peite, ja sen tekeminen kestikin sitten loppukesän. Pienempien peitteiden kohdalla kokonaisuuden hallitseminen onnistui niin sujuvasti, että en kunnolla hahmottanut työn valtavuutta parivuoteen peitettä aloittaessani.

Jo palojen leikkaaminen samankokoisiksi vei yhden työpäivän. Illemmasta sommittelin paloja vierekkäin ainoassa yhtenäisessä tilassa, joka oli tarpeeksi suuri - olohuoneessamme. Paloja yhdistää se, että ne ovat suurimmaksi osaksi ohuita ja laadukkaita puuvillasatiineja. Halusin runsaasti tummempia paloja rytmittämään ja tasoittamaan punaisen sävyisiä tilkkuja.

Ompelin yksitoista vaakariviä, joissa on yhdeksän palaa rinnakkain. Palojen koko on 25 x 25 cm. Eurokankaassa oli juuri ja juuri enää jäljellä tikkivanukangasta, mutta sitä onneksi riitti vielä tähän. 

Kiinnitän tilkkupäällisen vanuun tiukasti neulaamalla ensin vaakariveittäin. Pitkät neulat tiheästi aseteltuna estävät taustakankaan siirtymisen ompelemisen aikana. Rullaan loput peitteestä tiukalle rullalle, ja kiinnitän kaksi neulaamaani vaakariviä kerrallaan. 

Levitän rullan aina ja aina uudestaan olohuoneen lattialle, ja pikkuhiljaa rivit kiinnittyvät alukankaaseen. Vaakarivien kiinnitys on tosin vasta puolet tikkaamistyöstä. Sen jälkeen on kiinnitettävä vielä pitkittäisrivit, ja peitettä pitää rullata siis pitkittäissuunnassa.

Peitteen kuljettaminen koneen neulan alla vaatikin sitten ekstrakekseliäisyyttä. Siirsin työpöydän pois ikkunan alta keskelle huonetta vinosti, ja käytin tuolia apuna, jotta kangas saa tukea toisesta päästä. Koneen rungon ja neulan välissä oleva kangas täytyy rullata todella tiukaksi, jotta se mahtuu kulkemaan välistä.

Tässä sai vähän miettiä, mistä suunnasta on kätevin työstää massaa. Päällisen ompelu meni vielä todella kivuttomasti, mutta vuorikankaan kera työ muuttui uskomattoman työlääksi.

Kun kangasta työntää neulan alla, se sopii pöydälle. Tilaa on pakko järjestää, muuten saumat eivät pysy suorassa. 

Reunat kanttasin mustalla leveällä kanttinauhalla, ja tein jokaisen kulman erikseen. 

Työn tekeminen kesti toista viikkoa, vaikka ompelin aika lailla aamusta iltaan. Tämä työ käytännöllisesti katsoen rampautti minut, sillä sama ompelusuunta ja pään kannattelu taisivat tuottaa kaulalihaksiin elämäni krampin, jota parantelinkin sitten myös melkein viikon verran.

Olin aika epätoivoinen kesän mittaan sen suhteen, millaiselta alkava työsyksy näyttäisi, kykenisinkö tekemään työtä sillä tavoin kuin haluaisin ja kestäisikö ääneni työn rasitusta. Pikkuhiljaa asiat alkoivat asettua kuitenkin taas mittasuhteisiinsa. Tuhansien saumojen myötä luottamus siihen, että asiat järjestyvät, alkoi tuntua ihan mahdolliselta. On suunnaton onni, jos ihmisellä on jokin konkreettinen, iloa tuottava askare, johon voi uppoutua ja joka toimii parhaimmillaan terapiana silloin, kun päänsisäiset asiat ovat umpisolmussa.

Teen käsitöitä siksi, että rakastan värejä ja siksi että vielä voin. Tämä parivuoteen peite on uskomattoman sinnikkyyden tulos, mutta ihan heti en alkaisi siihen uudestaan. Tämän myötä löysin kadonneita voimavaroja ja sisäistä voimaa, jota en tiennyt itselläni olevan. Mutta samalla tämä melkein tappoi intoni ompelutyöhön ja lähestulkoon invalidisoi. Into on joskus järkeä suurempi :)!

Peitteestä tuli tarpeeksi suuri, jotta se laskeutuu kauniisti kaikkien sängynreunojen ylitse, piti vain malttaa ommella kerros toisensa jälkeen kiinni toisiinsa. Valkoinen tikkivanu on rauhallinen toisella puolella.

Ja kaikista ylijääneistä paloista taidan ommella ainakin viisikymmentä patalappua :)!

Hattusäät kohdallaan Italian Lucifer-helteissä

En ole koskaan aiemmin ommellut hattuja, mutta juuri iltaa ennen Italian-matkaamme huomasin, että en ollut hankkinut hellettä varten mitään pääsuojaa, eikä vanha puutarhahattuni enää ole oikein iskussa. Jotain piti siis keksiä!

Mittailin kappaleet vanhasta nukkavierusta lierihatustani, ja ajattelin käyttää kesälomamatkan aikana hankkimaani Vallilan paksua puuvillakangasta. Mittaaminen piti tehdä pariin kertaan sovitusten kera, mutta tämän näköiset kappaleet irtosivat pienen pyörittelyn jälkeen:

Leikkasin kaikista osista kahdet (lieristä siis neljät) kappaleet päällistä ja vuoria varten, ja kaarevasta lieriosasta vielä tukikankaat, jotka silitin vuorikappaleiden nurjalle puolelle kiinni.

Kaksinkertainen puuvillakangas tekee hatusta jämäkän, ja lieriosaan sisään upotettu tukikangas pitää lierin riittävän vahvana, jotta se ei roiku kasvoilla. Lieri varjostaa tarvittaessa, mutta sen voi kääntää myös ylöspäin.

Kun lieriin ompelee tiheän tukiompeleen, se vahvistaa reunan vielä tukevammaksi. Tässä hatussa on luonnonvalkoinen tukiommel lähes kuvun reunaan saakka.

Ompelin itse asiassa saman illan aikana toisenkin hatun samalla vauhdilla tytölleni - tämäkin kangas on Vallilan vahvaa puuvillaa. 

Pinkki-violetti väriskaala on hurmaavan iloinen hullun hatuntekijän tyylisesti, mutta ihastuin tähän itse niin, että taidan pitää tämänkin itselläni.

Voiko naisella olla hattuja ylipäätään liikaa :)? Lomamoodi tulee välittömästi tällaisen hatun kera. 

Vahvistin reunan vaaleanpunaisella tukiompeleella.

Tällaiset hatut kulkevat kätevästi ruumalaukussa mukana, kun ne voi litistää pohjimmaisiksi ilman, että rakenteet kärsivät.

Pienessä Sirmionen kylässä Garda-järven rannalla on keskiaikainen linnoitus. Sen portteja oli hyvä pitää silmällä, kun nuorin poika kolusi linnan salaisuuksia hirveässä paahteessa. Minulla oli siis oma paparrazzi mukana, mutta hänen kameraansa ei eksynyt yhtään kuvaa kauniista kesämekoistani tai hatuistani.

Italianmatkan tärkeimpiä varusteita on viuhka, ja sen voi onneksi ostaa joka kerta uudestaan, kun ikinä ei muista pakata yhtään tuliaisina tuotua matkalle mukaan. Suomen helteissä ei kerta kaikkiaan tule viuhkat ensimmäisinä mieleen :)! 

Aamiainen on eksoottisesti myös italialainen unelma hedelmineen, tuoremehuineen  ja Cappucino-kahveineen. Tämän kauempana Suomesta ei voisi olla millään tavalla :)!

Kolmas Venetsian-reissumme oli nyt sillä tavalla kohtalokas, että päätimme tämän riittävän. Heinäkuussa ei kannata tulla koskaan näille nurkille - Lucifer näytti hornan lieskansa hieman perusteellisemmin kuin olisi tarvinnut. Kuvissa näkyvä autius ja kuulaus ovat siis harhaa - ihmiset ovat yksinkertaisesti vain sulloutuneina kaikkiin mahdollisiin varjopaikkoihin, joissa ei ole paljon viileämpää siltikään. Ja voi sitä tungoksen määrää!

Mutta ilta Garda-järven rannalla on varmasti maailman kauneimpia näkyjä! Ilma on silkkisen lämmintä, aurinko laskee Alppien alkavien vuoristojen taakse ja vesi on läpikuultavan kirkasta.

Ja kaikki matkaa varten ompelemani mekot tuli ulkoilutettua - yhtään turhaa en pakannut mukaan. Kaiken kaikkiaan reissu oli siis oikein onnistunut :)!