torstai 4. toukokuuta 2017

Pop up -löytöjä ja lisää lämmintä muksuille

R-Collectionin kangasmyynti tulee aina liian hitaasti, sillä en koskaan tule ostaneeksi niin paljon metritavaraa, että se riittäisi. Tämän kevään myynnissä oli erityisen monipuolinen valikoima laadukkaita college-kankaita ja trikoita. Tämä seuraava huppari pojalle on yhdistelmä mustaa, luonnonvalkoista ja limenvihreää tukevaa collegea, ja kokemukseni mukaan näissä pysyvät värit myös hienosti.




Muuntelin Ottobren hupparin kaavaa, lisäsin helmaresorin ja etutaskut, ja lisäksi sommittelin väripaneeleja ihan omaksi ilokseni. Vuorellinen huppu on päältä musta ja sisäpuolelta luonnonvalkoinen, takaosa on kokonaan musta, hihat eri paria, samoin taskut. Taskujen mustavalkoinen kontrasti hämää katsomaan, että ne olisivat hieman eri korkeudella, ja se, mihin en ole ihan täysin tyytyväinen, on alahelma. Venytetty resori vetää mustat alakulmien palat hieman vinoon, mikä ei ollut tarkoitukseni.




Helmapalat ovat siis ihan kohdakkain, mutta resorin venytys vetää niitä vinoon. En jaksanut enää niitä kuitenkaan purkaa, sillä se olisi tarkoittanut myös vetoketjun uudelleen sovittamista. Tämä virhe menköön siis kokemuksen kartuttamisen piikkiin.



Se, mikä onnistui puolestaan hyvin, on vetoketjun yläosa ja kauluksen ja hupun liitos. Se näyttää hyvin siistiltä.



Tämä on vielä hieman reilun kokoinen, mutta menee kesällä varmasti takin tilalta.




Pusakan kaveriksi tein samasta R-Collectionin vahvasta kankaasta peruscollarit. Lahkeen suissa on samaa raidallista resoria kuin hupparissa, ja housun kauluksessa on sekä leveä kuminauha että nyörikuja.




Sivusaumaan upotin yllättävän mutkattomasti  käden mentävät taskut pienille tavaroille.





Tämän turkoosin trikoopuseron ompelin pienelle tytölle hihattoman liivihameen kaveriksi. Kaulukseen ompelin raitatrikoota poikittain leikattuna, josta tulee mukava harkkoefekti. Tämä suunta ei kuitenkaan veny yhtä paljon kuin vaakasuunta, joten se täytyy huomioida mitatessa. Trikoopuseron kaulus tulee mukavan litteäksi, kun sen huolittelee ompelukoneen kaksoisneulahuolitteluna.




Ompelen resorin ensin kaulukseen kiinni saumurilla oikea vasten nurjaa. Sen jälkeen käännän puseron oikein päin ja neulaan käänteen kaksin kerroin reunaan kiinni. Ompelen kapealla kaksoisneulalla kaitaleen kiinni resorin päältä. 



Saumanvarat jäävät kaitaleen alle piiloon. Näin syntyy ihan pirtsakka ja vähän erilainen kaula-aukon huolittelu.


Helmaan ompelin Elsa-sarjan silitettävän ompelumerkin. Silitän siis merkin ensin paikalleen, ja kiinnitän sen tukevasti reunaompeleella.


Tämä pusero on siis liivimekon kaveri.


Znokin Retropuu-kankaassa on samaa turkoosin sävyä. Toki aluspaitojen väri voi olla myös keltainen, punainen, ruskea ja valkoinen. Kangas on mielestäni hyvin iloinen.


Hihansuut ja kaula-aukon huolittelin valkoisella resorilla. Edessä on kookas kengurunpussitasku, mikä naamioituu kankaaseen aika hyvin.


Pikkumekkonen käy hyvin sellaisenaan myös helteellä - kunhan niitä sitten vain tulisi :)!


Tässä seuraavassa muuntelin perustrikoopuseron kaavaa lisäämällä olkasaumoihin perhosfrillat.



Mittasin kaarevat puolikuun muotoiset palat sillä tavoin, että rypytyksineen ne yltävät etu- ja takahihasaumojen puolen välin tienoille. Kiinnitin rypytetyt frillat ensin olkasaumoihin ja vasta sen jälkeen ompelin hihat paikalleen.


Kirahvitrikoon olen joskus tilannut Kankaita.comista, ja kirahvin selässä ratsastaa Elsa-sarjan silitettävä lumiukko-ompelumerkki.


Tässä vielä yksi setti collegepuseroa ja housuja pienelle tytölle. Kangas on R-Collectionin luonnonvalkoista, toiselta puolelta pehmeäksi harjattua collegea. Raitaresorin ostin viime kesänä Keskisen kyläkaupasta.


Ompelin kuminauhan tilalta housun kaulukseen myös raitaresorin. 


Sekä lahkeensuussa että puseron helmassa on Hello Kitty silitettävä ompelumerkki. Näitä ompelumerkkejä ostin jonkinlaisen nivaskan Lidlistä, kun niitä kerran sieltä bongasin. Olivat erittäin edullisia, ja harmittaa, etten ottanut jemmaan vielä enemmänkin, sillä niitä on tarjolla hyvin harvoin.



Olen uurastanut sen verran muksuille varavaatteita, että kesä saa sen puolesta tulla mielihyvin :)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti