sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Palapeliä Butterick-kaavoilla

Tilaamistani kaavoista aika moni on osoittautunut pettävän yksinkertaisen näköisestä ulkomuodosta huolimatta kohtuullisen haastaviksi toteuttaa. Tämä Butterick-kaava on kuitenkin yksi suosikeistani, sillä siihen voi hyödyntää erikokoisia ylijäämäpaloja. Saumat on helppo ommella ja huolitella, sillä ne ovat suoria ja aivoni vain yksinkertaisesti pitävät haasteista!




Viistoon leikatut palat asettuvat helmassa kivaan sahalaitakuvioon, mikä on virkistävän erilainen helmatoteutus. Helposta ommeltavuudesta huolimatta esimerkiksi sivupalat luovat myös mukavia vinosaumoja ja hieman erilaista ulkonäköä. Kaksivärisessä toteutuksessa on oliivinvihreää ja luonnonvalkoista joustofroteeta. Hihaton tunika on siis silti lämmin.



Alla on kaavan erilaisia versioita ja esitys palojen leikkuusuunnasta. Ihan pienet hukkapalat eivät sovellu, sillä palat asettuvat langansuuntineen vinoon kankaalle, joten väljyyttä täytyy kuitenkin olla jonkin verran. 




Kävin Ideaparkin Marimekon outletissa, ja joskus käy näin hyvä tuuri, että palalaarista löytyy todella kivoja yllätyksiä. Oranssikuvioinen kolmen metrin viskoosin tyyppinen, ohut trikookangas on todella kaunis, ja siitä tuli Butterickin kaavalla todella kiva versio. Kontrastina käytin tummansinistä trikoota.



Tässä tunika edestä ja takaa. Kaulus asettuu pehmeän ja ohuen trikoon ansioista todella kauniisti ja tekee mallista pukevamman kuin ihan tavallinen hihaton pusero tekisi. Malli istuu todella hyvin.



 Alla helman yksityiskohtaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti